Skabma on inarinsaameksi kaamos ja marraskuu on siten kaamoskuukausi. Marras taas on vanhaa suomea ja tarkoittaa kuollutta tai kuolevaa, vainajaa ja kuoleman ennettä. Miten hilpeää. Valitsen siis saamenkielisen sanan skabma ja valmistaudun mielihyvin laskeutumaan kaamoksen aikaan, ja olen myös melko tyytyväinen siitä, että pian saan pööpöillä unenomaisessa tunnelmassa sinisessä valossa ja sellaisessa kajossa, jota ei täällä ole koskaan. Varsinkaan nykyaikana, kun maailma on musta kuin kynnöspelto eikä mihinkään voi luottaa, kun lumikaan ei pysy maassa.
Odottelen vielä varsinaista tietopakettia tulevan talven työkuvioista. Mikäli asiat ovat niinkuin kesemmällä vielä puhuttiin, minusta tulee sekä oppaan että kotaemännän töitä hoitava moniosaaja. (Asiaan perehtyneille todettakoon, että nimenomaan kotaemäntä, eikä kotahutsu, kuten niitä nättejä mehunkaatajia alan firmoissa niin yleisesti nimitetään.) Sorvissani saan siis käyttää komealta kalskahtavaa titteliä eräopas, vaikka sellainenhan en vielä ole, jos opetusministeriöltä kysytään. Valmistun pian luonto-ohjaajaksi, mutta työrupeaman jälkeen koulunpenkki kutsuu vielä ja kun viimeinen varvi on suoritettu, niin kirjoissa ja kansissa olen ihan virallisesti luonto- ja eräopas. Minnekään rannattomiin kairoihin en toki lähde ramboilemaan, vaan suhteellisen kesyissä olosuhteissa asiakkaitani kaitsen. Työpaikkani repertuaariin kuuluu lumikenkä-, metsäsuksi-, moottorikelkka-, husky- sekä poro-ohjelmia. Koirista koitan pysyä niin kaukana kuin suinkin mahdollista, moottorikelkkaa en tarvitse kuin työajossa ja näin ollen nämä perinteikkäämmät menopelit ovat ominta alaani. Ja jos saa valita, niin toki porohommat ovat kaikista kivimpiä ja leppoisampia. Niissä kuvioissa sitä sitten tulia viritellään ja soppaa keitellään ja kahvia mustalla pannulla ja vastaillaan turistien kummallisiin kysymyksiin.
Kotaemäntä huushollaa lappalaista pitopöytää kerran pari viikossa.
Selviänkö talvesta palelluttamatta nakkisormiani? Tai nenää? Tai varpaita? Opinko ikinä tekemään tulia niinkuin poromies, joka puolihuolimattomasti raapaisee tulitikkua ja viskaa sen jonnekin jäätyneiden kalikoiden sekaan ja ennenkuin poro ehtii koparallaan sarvea raapaista on jo aimo loimu syntynyt? Eksynkö merkityille lumikenkäreiteille? Unohdanko kaikki enklanninkieliset versiot lintujen nimistä? Jäädynkö kuoliaaksi pittoreskissä saunamökissäni? Olenko, niinkuin sanotaan, katu-uskottava?
Ammatti-identiteetin rakentaminen alkaa kun lumi alkaa narskumaan huopakumpparin alla. Tänään oli tallikengän alla petollisen livettävää jäätä tai sitten nilkkaan asti mutaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti