Oi nouse Suomi sun päiväs koittaa. Tänään koittaa myös paluumuuton päivä, volvon tehtaat pantiin kiinni ja expat palaa häntä koipien välissä isäinsä maille. Viikon teemana on ollut vaihto - kuun vaihto vuoden viimeiseen, asuinpaikan vaihto (ei vieläkään sujuvaa ruotsinkieltä siis), työmotiivin vaihto... ja siviilisäädyn.
Metsämies meni kotiinsa ja minä jäin tänne. Mieli täynnä tyhjää ja täyttä yhtäaikaa, menetyksen mahoa makua kielen päällä, kurkkuun valuvaa kitkerää ja tuuleen hukkuvia raskaita huokauksia. Jäin nyt yksin opettelemaan lehtien putoamisen, lumen liikkeen, metson siipisulkien kahinaa. Muutoksen aattona kettu repolainen paiskoi hännällään tunturin kuvetta ja minä näin vihreitä ja punaisia valoja kaiken pimeän läpi.
* * *
Kausi on pyörähtänyt hitain ja nykivin liikkein käyntiin. Kun itäkairan mies meni kotiinsa, meni myös voimakkain muisto entisestä sorvista ja sen myötä ehkä jatkuva ahdistus siitä, mitä tuli kun koko ajan vertasi entistä ja nykyistä, Resurssit ovat hyvin erilaiset, luonto ympärillä erilainen ja ohjelmapalvelutuotteet aivan erilaisia. En sano kumman suuntaan kallistun... mutta täällä minua ei tarvita eräoppaana, vaikka se työsopimuksessa lukeekin. Olen käynyt itseni kanssa ankaraa kehityskeskustelua, sparraamista ja olalle taputtelua. Pitää ottaa kasa kylmää lunta ja muotoilla siitä uusi tapa tehdä töitä. Voin olla matkaopas - jos en perinteiseen eränkäyntikulttuuriin ja porotalouteen, niin ainakin se oman persoonansa likoon laittava alkuperäisasukas (no ei ihan lähituote, mutta melkein) joka voi avata asiakkaalle säppiä siihen oveen, jonka takana on toinen maailma, toinen kulttuuri, taikatalvi, muinainen suomalainen metsänusko ja se ohjelman mittainen aika, jonka asiakas saa viettää poissa isosta kotikaupungistaan, helvetin hyväpalkkaisesta valkokaulustyöstään ja pelottavasta maailmasta, jossa ei ole mitään yhteyttä luontoon. Ei edes sitä moottorikelkan jälkeä joenrantapajukossa.
Työkaverit ehkä maailman parhaimpia. Ihana yhteisö. Minulle ei siis valehdeltu - saan jatkoaikaa luontokoulussa tutuksutulleelle aikuisten päiväkerholle! Tämä ehkä vähän rankempi kerho kuitenkin. Vastuuta ja kiirettä ja rahapalkkaa.
Pieni punainen koira meni itäkairaan. Kova ikävä laulavaa koiraa, pikinokkaa ja pieniä tassuja. Mutta nyt on tilaa ikiomalle koiralle - ehkä pian voitte lukea uutisia perheenlisäyksestä.
Luvassa kovia pakkasia. Nyt olen huutolaisena nurkissa, ennen joulua ehkä jo uudessa väliaikaiskodissa.
Elämä jatkuu. Aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti