Jäämisen ja lähtemisen välinen tila on puoliksi pakattuja banaanilaatikoita, karhunlangalla kasaan harsittuja kasseja ja pyykkikone joka ei koskaan tunnu valmistuvan. Voi heitellä autoon huopakumpparia ja puukkoa ja kelkkahousua, vaikeinta on ehkä päättää mitkä kirjat ottaa ja mitkä siviilivaatteet, tai no ei edes ole koska ei niitä ole tullut edellisinä talvinakaan käytettyä. Yllättävän vähällähän sitä pärjää, kun on kalustettu asunto odottamassa. Lakanat ja kevätöinä kerätyt yrtit jotka on perintösenkin päällä sanomalehdillä kuivattu.
Jäämisen ja lähtemisen välinen tila on valintaa, joka on jo tehty ja jota ei voi muuttaa. Jonkinsortin vaiston varassa sitä varmaan näitä ratkaisuja tekee ja mennä vouhottaa hölmönä töihin 900km:n päähän ihankuin ei lähempänä olisi. Laajassa Lapin turistikentässä kun on tuota lääniä vähän etelämpänäkin. Mutta toisaalta johan tuo eteläinen Itäkaira kokeiltiin. Autossahan istuu ja ajaa vaikka maailman navalle, matkanteko on mukavaa ja uusia teitä kiva ajaa. Tietenkin puolet matkasta sujuu säkkipimeässä ottaen huomioon vallitsevat vuodenajan valaistukselliset rajoitteet. Jossain vaiheessa tulee lumikin vastaan.
Jäämisen sijaan lähtemisen valitsemisessa on jotain buddhalaista. Voidaan rakentaa vuositolkulla hiekkalinnaa ja sitten kun se on valmis, pyyhkäistään kumoon. Kotoa irtoaminen on turvallisuushakuiselle siilinaaraalle kylmä paikka. Paljon on asioita joita ei voi ääneen sanoa, ettei mikään vaan särkyisi.
Ajatuksia siitä, mitä tekee ensi vuonna kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Kun voi joka aamu mankeloida kahden kilometrin päähän kouluun ja ahdistua sisätiloista ja siitä ettei pääse lähtemään. Toisaalta on jo haaveita normaalista arjesta, jostain uudesta harrastuksesta tai vanhankin elvyttämisestä. Punarautiaan ruunan lähdön jälkeen siteet mihinkään ovat olleet harottavat ja heikot. Tämä kaikki itseä varten annettu aika on tehnyt minusta täyteen puhalletun ilmapallon.
Tämän illan etappi on tosin savonmaan helmi, Kuopio, muutama sukulainen sekä ystävä sa rakkahin joka taritsee yösijaa ja huomenna leiman tälle hullulle kesälle ja syksylle lyö Ismo Alangon 33 1/3 taitelijajuhlavuosikiertueen konsertti. Kuohuviinin kuplat pirskahtelevat rikki musiikkitalon kattolamppuihin, elintaso laskee, ja mä ajelen tätä tyhjää tietä ja taivaankannella tanssii valkoinen kyy.
Niin. Enkä olekaan menossa Muonioon asumaan. Töihin vaan. Asuntoni (asuntomme) on Muodoslompolossa, ja sehän on Ruotsia. Että ulkomaankomennukselle tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti